tisdag 19 februari 2013

Pirunpelto

Pirunpelto on hieno kuvaus kierrosta pelistä pienessä kirkonkylässä,  jossa taloudelliset intressit ja ihmissuhteet ovat aikoja sitten menneet suloisesti sekaisin. 

Poliisin hommiin kyllästynyt Tommi Jussila saa yllättäen puhelun Tyrisevän kunnasta, jossa kilpailu soravaroista riehuu kuumana.

Kunnan ja paikallisen mahtifirman symbioosista ei pirukaan ota selvää. 

Betonifirmaa ei voi pyörittää ilman toimivaa yhteistyösuhdetta paikallisten soramonttujen omistajien kanssa.

Sarjan hyvis Tommi huomaa olevansa kukkulan kuningas - elementtitehtaan ja soraharjun välissä.

Mutta moni muukin on kiinnostunut rahanarvoisesta maa-alueesta, sillä kunnan suurin yritys Tyrjän Betoni tarvitsee yhä enemmän raaka-aineta elementtituotantoonsa. 

Kiista soravarojen herruudesta käy kovemmaksi. Kun pelkkä keinottelu ei riitä, otetaan käyttöön entistä kovemmat aseet. 

Niljakas pankinjohtaja hamuaa itselleen osuutta betonifirmasta venäläisen "rahoittajan" ja hämäräherrojen tuella. Sorjonen sekoittaa huonolla tuurilla pakkaa, minkä ehtii, mutta ote lipsuu hutiloidessa.

Valtaan ja taloudelliseen asemaan pyrkiville pelureille petos, linssiin viilaaminen tai jopa murha kuuluvat keinovalikoimaan. Tyrjän kunnassa tapahtuu kamalia: soramontun omistaja on murhattu. Syyllistä ei vielä ole löydetty.

Elämä soljuu jotenkuten pitäjässä, vaikka kaikki puukottavat toisiaan. Keskinäinen luottamus on nollissa, viranomaiset ja poliisit yrittävät selvittää likaista juonittelua huonolla menestyksellä. 

Jotenkin tuttua!



Inga kommentarer: