Sidor

torsdag 21 mars 2013

Radio, telkkari ja some

Radio oli 40-luvun massakommunikaatioväline. Ensimmäisen suuren muutoksen aiheutti televisio.

TV synnytti elokuville uuden jakelutien, kun teatterit irtautuivat studioista itsenäisiksi liikeyrityksiksi.

Televisio edisti myös kehitystä,  joka vei elokuvastudiot osaksi jättimäistä viihdeteollisuuskonglomeraatteja.

Nyt Disney omistaa useita tv-kanavia ja teemahuvipuistoja.

Elokuvabisneksessä yksi elokuva kymmenestä kattaa kustannuksensa. Todelliset hitit tuottavat tosin sitäkin enemmän.

Suosikkielokuvien hahmot pyörittävät valtavaa lelujen, videopelien, kirjojen ja muun krääsän bisnestä, josta suurimman hyödyn korjaavat hahmojen tekijänoikeuksien omistajayhtiöt.

Tuottoisimmat elokuvat perustuvat satuihin ja tarinoihin.

* Harry Potter
* Taru sormusten herrasta
* Tähtien sota

Muuttuvatko elokuvien pyhätöt, elokuvateatterit, netin ja somen aikakaudella keilaradoiksi?

Animaatioelokuvat tehdään tietokoneilla,  entistä enemmän halpamaissa.

Inga kommentarer: