Sidor

lördag 4 januari 2014

Dust Control Systems siirtää toiminnan Voikkaalle - Loviisan Sanomat

Loviisalainen Dust Control Systems Oy siirtää konepajansa ja pääkonttorinsa Loviisasta Kouvolan Voikkaalle. Yhtiö on ostanut Voikkaan konepajan ja siirtää toiminnan sinne suurempiin tiloihin. 

Toimitusjohtaja Ilkka Korhonen kertoo siirtymisen tapahtuvan kesäkuun alkuun mennessä. Yritys on työllistänyt Loviisassa noin 20 henkeä. He siirtyvät työskentelemään Voikkaalle. Korhonen toteaa, että vaikka yhtiö muuttaa pois, jatkaa suurin osa työntekijöistä asumista Loviisan seudulla.

- Meillä on melko vähän väkeä Loviisan keskustasta, työntekijöitä on muun muassa Lapinjärveltä ja Ruotsinkylästä. Vain muutama on muuttamassa ja muutaman kanssa kulkemisesta on sovittu tietyllä tavalla, sanoo Korhonen.

Hän kertoo yrityksellä olleen ehdotonta tarvetta laajentumiseen jo pidemmän aikaa. Loviisassa laajentuminen on kuitenkin ollut hänen mukaansa äärimmäisen hankalaa.


- Loviisa ei ole teollisuuspaikkakunta. Täällä keskitytään matkailuun ja ohimenevään tiehen, Korhonen analysoi.


Dust Control Systems siirtää toiminnan Voikkaalle - Loviisan Sanomat



Inga kommentarer: