Epäasiallinen blogi
“Kotelomekkoni repesi – missä on politiikan moraali?”
Kun olin aloitteleva poliitikko ja yhteydenpitoni äänestäjiin oli etupäässä lehtiin kirjoittamieni kolumnien varassa, tuskailin usein, miten saisin tiivistettyä asiani kolumnin kokoiseksi ajatukseksi. Välillä koin onnistumisia, mutta useimmiten pidin hanketta haasteellisena. Sopiva kolumni oli 2800-3000 merkkiä, ei yhtään enempää. Se on aanelonen väljästi ladottuna, eli vähän.
Oi noita aikoja, ne tuntuvat ylellisyydeltä. Nyt kun Twitter ja Facebook on monen poliitikon ensisijainen kommunikointikeino, joudun miettimään miten asia mahtuu yhteen silmäykseen tai 140 merkkiin. On myös kysyttävä, mitä sellainen tekee politiikan sisällölle. Tai ajattelulle.
Minulla oli kuitenkin alusta lähtien myös kotisivut. Ne olivat interaktiiviset jo vuonna 1999, ennen kuin bloggaamista oli keksitty. Päiväkirjan sijasta sivulla oli hillitön palsta, Kysy Korholalta. Kysy mitä vain, vastaan mitä vain, oli mottoni. Ja ihmiset totisesti kysyivät. 2000-luvun puoliväli oli kotisivujen kulta-aikaa. Yhdellä viikolla saattoi olla 10 000 kävijää, miljoonannen kävijän raja meni rivakasti rikki, ja tapaus tuli palkituksikin. Sivuillani synnytettiin myös palindromihistoriaa, poliittisia palindromeja tuli tuhansittain. Niistä pitäisi itse asiassa koota kirja. Hanke on kesken, en ole ehtinyt.
Blogin aloitin kotisivuillani vuonna 2004. Tarve oli ilmeinen. Poliitikon työssä on pikkutapahtumia ja häiriintyneitä havaintoja, jotka vaikuttavat työhön, päätöksiin, ajatteluun, keplotteluun. Niistä ei pidä tehdä tiedotteita, muuten saisi viistoonkasvaneen leiman, mutta ei niitä raaski jättää kertomattakaan. Blogi on loistava välimuoto.
Epäasiallinen blogi | Eija-Riitta Korhola | Blogit | Iltalehti.fi
Inga kommentarer:
Skicka en kommentar