Erittäin, erittäin, erittäin usein painettuun sanaan ei enää voi luottaa. Huolimattomuus ja puolivillaisuus paistaa läpi siellä ja täällä. Jokapäiväiset kirjoitusvirheet ovat virheistä harmittomimpia, vaikka kyllä nekin silmään pistävät.
Pahimpia ovat asiavirheet, jotka huomaa etenkin kun lukee omaa alaa sivuavia artikkeleita: jutut vilisevät virheitä ja jos haastateltavana on ollut joku itselle tuttu henkilö, jonka ajatukset tuntee entuudestaan, niin voi helposti osoittaa kohdat, joissa toimittajan välittämä viesti on kuin rikkinäinen puhelin -leikissä.
Pahimmissa tapauksissa toimittaja on pistänyt täysin omiaan.
Haastatteluissa ja tutkimuksiin perustuvissa jutuissa virheitä on jopa ällistyttävän paljon. Huomasin tämän kunnolla vasta, kun luin ensimmäiset kerrat omia haastatteluitani lehdistä.
Käytännössä aina, kun en ole tarkistanut lopullista julkaistavaa juttua, niin toimittaja on tehnyt jonkin asiavirheen.
Mikä ei sinänsä ole mikään ihme: toimittaja ei yleensä ole minkään alan asiantuntija – paitsi journalismin – joten lähtökohtaisesti hän tekee virheitä referoidessaan haastateltavan sanomisia, koska ne virheet voi huomata vain ko. alan asiantuntija.
Nyrkkisääntönä voi sanoa, että mitä enemmän numeroita ja mitä monimutkaisempi aihe, niin sitä enemmän virheitä. Virheet olisi mahdollista välttää tarkistuttamalla juttu aina alkuperäisellä haastateltavalla/lähteellä tai edes kenellä tahansa aihepiiriin perehtyneellä.
Inga kommentarer:
Skicka en kommentar