Huumori riisuu keisarit Espanjassa – ja Suomessa!

Jatkan tutkimusmatkaani kunnallisen päätöksenteon pimeimpään ytimeen sukelluslasit silmillä ja snorkkeli suussa. Uin syvissä vesissä näkyvyys on heikko!

Teen havaintoja läheltä ja kaukaa sekoittaakseni aineksista käärmekeittoa lukijoitteni tarpeisiin.

Mitä tapahtuu, kun netin lynkkausjoukot tai paikallislehden kynäilijät yllättäen innostuvat, pääsevät vauhtiin ja ryhtyvät kiusaamaan, vainoamaan ja uhkailemaan? 

Eletään syksyä 2010. Kunnallisten viranhaltijoiden välit ovat kiristyneet ääripisteeseen.  Pitkään kytenyt vihanpito purkautuu riidaksi, jonka akanvirran huuhtoutuvat tarkoitushakuisesti   paikallislehdistön palstoille.

KUVA: Helge V. Keitel, Loviisa, Finland (2013)

Tarinan riitelevät virkamiehet eivät ole olleet puheväleissä vuosiin. Toista uhkaili hierarkian korkeammalla portaalla istuva iso kiho ja lisäksi tukenaan hänellä  puoluepoliittinen  taustakuoro.

Riitapukareiden julkista kamppailua seurattiin paikkakunnalla intohimoisesti. Jotkut pysyttelivät viisaasti taustalla, vihanpitoon ei puututtu. On suunsoittoa, uhkailua, henkistä tuuppimista, julkisia potkuja vyön alle.

Riitatilanteessa tilintarkastaja provosoidaan kaksintaistelun osapuoleksi: "Pistä nyt sille pataan!  Antakaa sille varoitus. Pankaa äijä viralta."

Nujakoinnin ratkaisun rakentajaksi pestattiin autoritaarinen asiantuntija, joka tuppautui rähinän kohteena olleen virkamiehen tontille.

“Kaikki valta minulle ja pulinat pois!"

Näinkö meille aina käy?

Kirjoitussarjassani sekoitan satiiria, fiktiota, faktaa, kauna- ja kaunokirjoittelua, poliittista  pyrkyryyttä, Gonzo-journalismia, käräjäuhkailuja ja poliisiasioita toisiinsa.

En tarjoa teille tarkasti määriteltyä paikkakuntaa, vaikka aikaisemmin kirjoitin televisiossa pyörineestä Pirunpellosta. Haen argumenteilleni tausta-aineistoa Etelä-Euroopasta, jossa tunteisiin vetoavan politiikanteon taitoa riittää muille jaettavaksi.

Viime kesänä ilmestymisen aloittanut  satiirinen Mongolia jahtaa Espanjassa ryöväreitä, pelureita, pellejä ja kaikkia, jotka asettavat räikeästi omat henkilökohtaiset etunsa, puolueensa valtapyrkimykset, sukulaistensa ja kumppaneittensa edut muitten edelle.

Pohdin tutkivan journalismin tarvetta: paikalliset mediat eivät välttämättä ole puolueettomia. Sidoksia ja kiitollisuudenvelkoja on moneen suuntaan. Kunta ja paikalliset yritykset pitävät lehtien taloutta tasapainossa ja siksi niiden valta ulottuu toimituksiin asti. Päätoimittaja saatta syödä kiltisti vallanpitäjien kädestä.

Kunnianloukkaus

On tapauksia, joissa vallanpitäjät käyvät sumeilematta silmätikuksi ottamansa hankkeen, projektin tai henkilön kimppuun.  Olen kirjoittanut työpaikkakiusaamisesta ja henkisestä väkivallasta yhteisöissä ja yrityksissä Wiirila Werkossa Wiikoittian -blogissani.

Tuttu henkilö antaa vihjeen: "En olisi ikinä uskonut, millaista menoa paikallislehden yleisönosastoilla pahimmillaan on. Kohteeksi joutunut on äkkiä arvaamatta hullunmyllyssä mukanan."

Nykymediassa kukaan ei kysele tai kyseenalaista asioiden oikeutusta tai niiden todenperäisyyttä. Uskomme yhä painettuun sanaan kuin hullu puuroon.

Kunnianloukkaus on asianomistajanrikos, samoin laiton uhkaus. Jos asianomistaja ei ilmoita siitä poliisille, poliisi ei voi asiaan puuttua.

Jokaisella on eri mitta siihen, millaisen asian kokee loukkaavaksi. Pyynnöstä poliisi voi esimerkiksi käydä puhuttamassa tekijöitä, kertoo nettipoliisi Jutta Antikainen Helsingin poliisilaitokselta. Osa yhteydenotoista johtaa toimenpiteisiin, osa löytää avun ongelmaansa poliisin kotisivuja lukemalla.

Harva meistä osaa ennakoida, mitä paikallisten huru-ukkojen, kylähullujen tai  palkattujen asiantuntijoiden päähän pälkähtää, kun tehtävänä on vastustajan maineen pilaaminen ja / tai  uskottavuuden täydellinen murentaminen.

Silti symbioottiseen paikalliseen ajojahtiin hurahtaneita on arvioitava pelottomasti, maltillisesti, mutta lain pykäliä noudattaen, vaikka mielivaltainen taistelu saisikin koomisia piirteitä.

Pelastettavana ei ole vain talous, vaan myös avoimuus, oikeudenmukaisuus ja demokratia.

Kunnian palauttaminen!

Perkele! Kuvia Suomesta. Revimme poliitikot jalustalta, emme anna etuaan ajavien  virkamiesten tai korruptoituneiden näennäisasiantuntijoiden hyppiä silmille.

Helppoa se ei tule olemaan.

Kuinka hyvin kuntalaiset tietävät, mitkä asiat ovat laittomia netissä (mediassa) ?  Uskottelemme, että normaali aikuinen ymmärtää, mitä voi tehdä reaalimaailmassa ja vie samat käyttäytymissäännöt myös virtuaalimaailmaan. Näin vihanpitoon tähtäävät jutut eivät välttämättä etene.

Totta on, että netissä on helpompaa syyllistyä törkeään kunnianloukkaukseen kuin oikeassa maailmassa. Paikallispoliittiseen turvaverkkoon tukeutuva mielipidekirjoittaja saattaa mielessään ajatella, ettei vihanpidolle ole kotikunnassa rajoja. Jos asia on hyökkääjän mielestään oikea…

Sopimusten allekirjoittajien kannattaa myös katsoa peiliin. Huudetaan omien etujen perään, mutta samalla sumeilematta annetaan yksityiskohtaisia tietoja julkisuuteen, joiden salassapidosta on sovittu.

Hankekiistoja puidessa saatetaan syyllistyä  salassapitorikkomukseen,  kunnianloukkaukseen tai jopa kiusaamiseen.

Maailma muuttuu. Ennen kylähullut huutelivat torin laidoilla kylttiensä kanssa, mutta nykyään he saavat yleisön mediasta ja saattavat mielipiteillään päästä jopa kansallisten lehtien otsikoihin.

Lehtien lukijat eivät näe, että kiihkeästi ajetun asian takana on vain muutaman ihmisen mielipide. Kun lukee jotain netissä tai lehden mielipidepalstalta, olisi hyvä miettiä, onko se oikeasti totta.

Vihapuheet ja kunnianloukkaukset

Jos vihapuhe kohdistuu sinuun henkilönä (yleensä kunnianloukkaus ja/tai laiton uhkaus), kannattaa säilyttää mielenmaltti ja ottaa yhteyttä sivuston ylläpitäjään tai lehden päätoimittajaan.

Suunsoittoon ei kannata lähteä mukaan.

Asiasta voi tehdä rikosilmoituksen joko sähköisesti poliisin nettisivujen kautta tai käymällä poliisilaitoksella. Lisäksi voi olla yhteydessä nettipoliisiin.

Poliisi voi esimerkiksi antaa huomautuksen suunsoittajalle, jolloin asiassa ei välttämättä tarvitse aloittaa esitutkintaa.

• www.poliisi.fi/nettipoliisi

Hyperpaikallisuus

Esitutkintaa aloittaessaan paikallispoliisi saattaa sanoa, että kyseessä on vaikea tapaus, sillä jopa vakavissa rikoksissa he ovat välillä aseettomia.

Paikallisen demokratian ongelmana on pienten piirien suhteettoman suuri valta. Valtaa pitävien hyppysissä ovat sekä kolmas valtiomahti että valtakoneisto.

Olemme ehkä autoritaarisen kekkoslovakian jälkeen synnyttäneet uuden poliittisen kastin, uuden oligarkian, joka pitää hallussaan johtopaikkoja kunnissa ja kuntayhtymissä, paikallismediassa.

Kotisuden elinkeinoja puolustavien viranomaisten puolueettomuus joutuu koetukselle, jos vastakkain ovat alueen ja ulkopuolelta tulevien toimijoiden edut.

Verkot ja sosiaalinen media madaltavat loukkaavan, kiusaavan ja uhkaavan viestinnän  kynnystä.

Poliittinen satiiri Espanjassa

Uusi poliittinen satiiri  menestyy talouskriisin synkentämässä Espanjassa. Mongolian lääke ärtymystä ja potutusta vastaan on tuonut lehdelle kymmeniä tuhansia lukijoita.

Espanjalaiset satiirikot tietävät, että vitsi menee paremmin perille kuin 500-sivuinen kirja.  Huumori on lehdelle keino kertoa Espanjan ahdingosta ja sen aiheuttajista.

Meilläkin on KIRJA tarkasteltavana!

“Jos tekisimme vakavaa journalismia, ihmiset ajattelisivat, että tylsyyden huippu, aina sama laulu”, sanoo Mongolian perustajiin lukeutuva Eduardo Bravo lehden toimituksessa Madridissa.

Pureva huumori on leimannut myös espanjalaisia mielenosoituksia ja päättäjille irvailevia, vanhoihin jalkapallo- ja lastenlaulujen sävelmiin tehtyjä protestilauluja.

Hypätään takaisin Suomeen

Myös vakavailmeisessä Suomessa tapahtuu asioita, joista huumori on kaukana. Joskus on mahdotonta nousta ylös aamuisin olematta syvästi käärmeissään rehvastelijoille, jotka tuottavat uutisia, joista totuus on kaukana.

Pilvet kauas karkaa!

Tiedetään. Poliisi ei tutki uhkailuja ja kunnianloukkauksia ilman rikosilmoitusta. Poliisiylijohtaja Mikko Paatero sanoo, että Joensuussa hautajaisissa uhkailluksi joutuneiden kuvaajien kannattaisi harkita rikosilmoituksen tekemistä.

Jengiläisten hautajaisissa sattunut välikohtaus on puhuttanut joensuulaisia talvella 2013. Mielipiteet ovat vaihdelleet sananvapauden rajoittamisen ja hautajaisten kunnioittamisen välillä.

Entä vihakirjoittelu ja kunnianloukkaukset? Miten meidän tulisi suhtautua suoranaisiin valheisiin ja maineen mustamaalaamisiin tähtäävään kampanjointiin? Harva tietää, miten tulisi toimia?

Espanjalaisten protestiliikkeiden kabaree-esityksissä asiat käännetään päälaelleen ja ilakoidaan totuutta rankasti vääristäen.

Räävitön tyyli ravistelee poliittista korrektiutta ja purkaa pelon kulttuuria; mekin kaipaamme julkista keskustelua.

Kauhun tasapaino

Avointa ja rehellistä vuorovaikutusta haittaavat toimittajien ja päättäjien läheiset suhteet, sekä media-alan vahvat sidokset paikallistalouteen.

Tutkivilla kansalaisjournalisteilla ei ole näkyvää voimaa eikä valtaa, mutta voimme rienata ja osoittaa kunnioituksen puutetta.

Voimme neuvoa, miten paikallispopulismin kohteeksi joutuneen tulee toimia, kun palturia suoltavien henkilöllisyydet ovat tiedossa?

Kun kyseessä on asianomistajarikos, poliisi ei voi sitä tutkia, jos asianomistaja ei tee rikosilmoitusta. Rikosilmoituksen tekemisellä asiat kyllä selviävät.

Todistusaineisto toimitetaan poliisin käyttöön: ja totta kai he asiaan puuttuvat, kun saavat aineiston omien silmien alle nähtäväksi.

Ohjeita toimittajille

Toimittajilla ei ole pääsyä joka paikkaan ja kaikkea julkistakaan tieto ei saa julkaista. Mutta on periaatteellisesti aina vakava juttu, jos estetään toimittajaa tekemästä työtään. Siihen emme ole syyllistyneet.

Poliittinen satiiri kukoisti Espanjassa yhtä voimakkaana viimeksi sotilasvallan lopussa. Sensuuri- ja sivistysviranomaiset olivat kulttijulkaisujen kuten Hermano Lobon ja Papusin kannoilla.

Nyt erona on, että kenraali Francon ajan loppuvaiheessa elettiin optimismia. Tunnelin päässä oli toivoa. Nyt sävy on synkempi.

Kirjoituksellani etsin optimismia hyperpaikallisen pimeyden ytimestä!
---------------------------------------------------------------------------------------------

LÄHDE: Tilanne saavutti absurdiuden huipun suositulla Vauva-lehden keskustelupalstalla. Ryhmä äitejä päätti närkästyneenä ryhtyä kansalaispoliiseiksi. Lista julkaistiin palstalla, ja äidit alkoivat yllyttää toisiaan jakamaan listaa. Viha "kiusaajia" kohtaan oli vahva. Äidit yllyttivät äitejä. Se meni yli ymmärryksen. Mitä he kuvittelivat tekevänsä? Parantavansa maailmaa vetämällä vessanpöntöstä lasten kunnian?

 Editoitu: 21.2.2013 Kello 16:49

Kun ketkut pyörittävät poliittista peliä

Ajatellaan, että pienessä pitäjässä pidetään toisista huolta. Mutta maaseudun idyllillä on myös nurjempi puoli. Samat ihmiset ovat vallassa sukupolvesta toiseen; valtaan takerrutaan kynsin hampain. Landella ulkopuolinen ei saa mennä ympyröitä sotkemaan.

Tulokas päätyy silmätikuksi ja
päähän potkittavaksi hylkiöksi

Maaseudun idyllissä on tarjolla synkkiä ja uhkaavia sävyjä. Päättävissä elimissä ulkopuolinen ei voi kylliksi varoa kirkonkylän ketkuja, joiden toimet eivät siedä päivänvaloa, jos tietämättään astuu päättäjien varpaille.

Puolustautuminen vaikeutuu, kun paikallismedian manipuloiva tieto ympäröi kaikkia. Kilpailun puuttuminen vääristää tiedonvälitystä ja uutisointia. Samat ihmiset ovat kohta päättämässä rahasta, mielikuvista ja tulevaisuuden mahdollisuuksista.

Varo kunniaasi ja valvottavia etujasi, jos tietoisesti tai tiedostamatta sekaannut päätöksentekijöiden saavutettuihin etuihin.  Varo joutumasta poliittisen peliin ja / tai työpaikkakiusaamisen uhriksi. 

Pääpuolueiden päättäjät ovat symbioottisessa suhteessa toisiinsa.  Kaveria ei jätetä, jollei satu olemaan piirin ulkopuolelta.

Paha ei välttämättä saa palkkaansa

Pitäkää varanne: pelinappuloiksi ajautuneet syyttömät ja hyväuskoiset joutuvat kärsimään, kun peli kääntyy entistä kovemmaksi.

Kunnallisen päätöksenteon kiemuroista ei voi arvata, kuinka aiemmilta vuosilta tutuiksi tulleet juonikäänteet punotaan lopuksi yhteen.  Jollet taivu, anna periksi, vetäydy tehtävästäsi, luovuta paikkaasi tai heitä pyyhettä kehään, pirunpelto sinut perii.

Oikeuksiensa puolesta taistelevan on syytä pitää päänsä kylmänä ja tyynesti selvittää poliisin ja oikeuslaitoksen kautta, jollei toimijoiden häikäilemättömyydelle muuten löydy rajoja:

1. kuka käynnisti ajojahdin?
2. mitkä olivat toimijan motiivit?
3. kenen ideana oli asiallisesti toimineiden lavastaminen syyllisiksi?
4. miten tarkastajat ja asiantuntijat suhmuroitiin pelin politiikkaan mukaan?
5. köyden kiristyessä osapuolet huomaavat, etteivät voi luottaa edes toisiinsa

Rooleissa:

1. lipeväkäytöksinen asiantuntija astuu näyttämölle
2. tietoja vuotava virkamies käynnistää likaisen pelin
3. poliittisten intohimojen ja kylänvanhusten mobilisointi käynnistyy
4. paikallislehden vihamieliset toimittajat narutetaan karikatyyrin rakentajiksi
5. dokumentaristit lukevat tietolähteitä kuin piru raamattua
6. minä-myös –asiantuntijat näkevät tilaisuutensa tulleen
7. vastustajat ajetaan nurkkaan ja syyllistetään
8. uhkailua, suostuttelua, vääristelyä ja rivien hajottamista

Hermot kurissa kriisitilanteissa

Kriisitilanteissa ne, jotka pystyvät pitämään hermonsa kurissa, selviävät rytäkästä parhaiten.  Asioista kannattaa puhua avoimesti, pysyä totuudessa ja tietenkin kuunnella muita herkällä korvalla. Heikot signaalit, ristiriitaiset tiedot, huhut, urbaanilegendat, sisältä ja ulkoa tulevat epäasialliset hyökkäykset sekoittuvat nopeasti ja huomaamatta sekavaksi vyyhdiksi.

Silti on suositeltavaa sanoa asiat niin avoimesti kuin mahdollista.

Nokian vesikriisillä tarkoitetaan 28. marraskuuta 2007 alkanutta onnettomuutta, jossa Nokian kaupungin vesilaitoksella avattiin puhtaan juomaveden ja kiintoaineksesta puhdistetun jäteveden yhdistävä venttiili, jonka kautta yli 400 000 litraa jätevettä pääsi sekoittumaan juomaveteen. Vahinkoja lisäsi merkittävästi se, että tiedottaminen tapahtuneesta epäonnistui.

Kriisiviestintä on organisaatioviestinnän erikoistilanne ja keskeinen osa laajempaa kriisinhallinnan käsitettä.

Onnettomuuden seurauksena tuhansia ihmisiä sairastui vatsatautiin, ja kolmen ihmisen epäillään kuolleen onnettomuuden aiheuttamiin tauteihin. Juomavesi oli Nokialla kokonaan tai osittain käyttökiellossa lähes kolme kuukautta. Poliisi tutkii tapausta törkeänä yleisvaaran tuottamisena.

Joskus kriiseiksi ja katastrofeiksi rummutetaan hyvin myyviä juttuja, joista syntyy vain pientä haittaa.

Yksinkertaisimmillaan kriisiviestintä on nopeutettua perusviestintää.  Nokian vesilaitos havaitsi epäpuhtaudet juomaveden laadussa heti tapahtumapäivänä keskiviikkona 28. marraskuuta 2007, mutta vesilaitos oletti virheellisesti epäpuhtauksien johtuvan poikkeuksellisista virtauksista eikä reagoinut asiaan sen vaatimalla vakavuudella.

Kriisiviestinnän vaikutukset eivät jää aina vahingon rajoittamiseen

Myös nokialaiset havaitsivat oudon hajun hanavedessä jo keskiviikkona. Ensimmäiset sairastumiset oksenteluun ja ripuliin tulivat tietoon torstaina 29. marraskuuta Nokian vesilaitos ja terveystarkastaja saivat huolestuneita yhteydenottoja.

Nokialla ongelmaan reagoitiin hitaasti ja toimet olivat alimitoitettuja

Vesilaitoksesta kerrottiin, että veteen on joutunut rautasakkaa ja asennustöissä käytettyä liukastusrasvaa. Vesilaitos ilmoitti, ettei ole mitään syytä olla juomatta vettä. Vasta perjantaina 30. marraskuuta vesilaitokselle selvisi, että on kyse katastrofista.

Ongelmankartoituksessa epäonnistuttiin

Kriisiviestinnän merkitys on kasvanut 2000-luvulla uusiin mittoihin. Samalla kun brändeistä ja luottamuksesta on tullut yritysten tärkeintä omaisuutta, imagoa mahdollisesti kolhivien kriisien vaikutus yritysten tuloksiin on voimistunut. Äärimmäisessä tapauksessa vuosikymmenien aikana rakennettu maine voi murentua yhdessä yössä.

Kriisiin suuruus ja vaikuttavuus

Estonian onnettomuudessa menehtyi prosentuaalisesti enemmän ihmisiä kuin Titanicin uppoamisessa vuonna 1912. Estonian hukkumisprosentti oli 86,1 ja Titanicin hukkumisprosentti oli "vain" 68,2.

1. Kriisi itse on määritelmänsä mukaisesti sekä uhka että mahdollisuus.
2. Yritämme tutkia ja selittää, miten kriisit syntyvät ja mitä media haluaa.
3. Sotkamon Talvivaara on hyvä esimerkki pitkäkestoisesta kriisinhallinnasta.

Lähde:  Wikipedia Kriisiviestintä

Juttelen johtajan kanssa 26.4.2012

Rakkaat ystävät, tätä maisemaa ei enää ole. Kiinalaiset etsivät mahdollisuuksia muualta. Turha minua on syyttä; raportoin muutoksista maailmassa!

Kouvolan China Center on odotetusti pantu pakettiin, runsaasti julkisuutta saanut liiketoiminta lienee tiensä päässä.

Usein innovaatioille käy näin. Kiinalaisten bisnekset eivät edenneet niin kuin Strömössä.

Asioista perillä olevat tahot tietävät, miksi kaikki meni pieleen alusta alkaen. Pystyn samaistumaan jälkiviisaitten marmatukseen.

Varhaisessa vaiheessa oli syytä olettaa, että Kouvolassa jokin oli pahasti pielessä.

Kiinalaiset eivät tunteneet markkinoita ja tarpeita; Kouvolaan tupattiin ylijäämätavaraa hikipajoista. Harva suomalaisen tiesi kauppapaikan sijainnista. Missä Kouvola oikein on?

Virkamiehet ovat harvoin innovaattoreita:  China Centerissä tämäkin ennuste toteutui sataprosenttisesti.

Rakkaat lukijat, myötävaikuttamisen idea ei mene putkeen toisellakaan paikkakunnalla, jonka nimeä ei ole syytä mainita.

Neuvottelijat saivat luettavakseen kovan kirjelmän, joka lupasi  vastapuolelle Gulagia ja huonoja aikoja sopimuskauden jälkeen; synkkiä visioita ylipäätään. Emme jaksaneet suhtautua ennustukseen riittävällä vakavuudella.

Emme sulattaneet kaikkia uhkauksia, kun emme niitä ymmärtäneetkään.

Todellisuus osoittautui toisenlaiseksi:

1. Johtokunta päättää tasan tarkkaan, missä roolissa neuvottelemme.
2. Asiantuntijoita vaihdellaan: opimme tietämään, missä roolissa vastapuolen konsultit ja juristit liikkuivat.
3. Oletettavasti vastapuolen konsultit ja juristit eivät osallistu kokoukseen lainkaan ja olemme muutoksesta yllättyneitä.
4. Pitäisikö meidän tästä pillastua ja vaatia muutosta ja asiantuntijoiden osallistumista? 
5. Ei syytä hötkyilyyn, elämä on!

Journalism and Consumers

Journalism becoming a consumer product | Posted on Mon, Jan. 07, 2008 | email BY EDWARD WASSERMAN | edward_wasserman@hotmail.com

Penelope Trunk delivered career advice on Yahoo Finance until two weeks ago, when Yahoo dropped her Brazen Careerist column. Trunk says Yahoo decided the column didn't draw enough traffic to warrant the premium rates advertisers pay to be in its financial news package. So out she went.

"Now, I have sympathy for a career columnist with career problems, but my concern here isn't with whether she was handled fairly but with what her experience suggests about the direction that online journalism is heading." Writes Edward Wasserman.

Helge: I add another comment, "If newspapers are no longer able to keep pace with the big players for salaries, then maybe we'll have to start offering a new way of paying reporters and columnists. Pay extra based on the number of page views that stories generate.

That direction seems to be toward handing over tighter and much more precise influence over editorial content to the outside people who write the checks. If she's right about the reasons for her dismissal, Trunk has become an early casualty of the new order of online news -- calibrated journalism.

• Under the new rules, the commercial value of specific editorial offerings is estimated with precision, rewards and punishments doled out accordingly, and coverage cut to fit.

Of course, we're used to seeing well-loved offerings on commercial media dumped if they don't pull enough people -- or enough of the right people - to keep advertisers satisfied. That's how network TV works.

• Still, although network executives re-jigger their Tuesday prime time lineup to please advertisers, editors aren't supposed to redraw their Tuesday front page for the same reason. The journalism business has been different. Although news and commentary offer a setting both for public discourse and sales pitches, traditional ad-supported journalism has worked despite that disharmony, as long as editorial content is passably free of corruption.

But now? Suppose certain coverage pays -- that is, pays in a direct way: It racks up the page-views, attracting audiences through search engines and enabling publishers to charge advertisers more.

• Jack D. Lail, multimedia chief for The Knoxville (Tenn.) News-Sentinel, writes: "Print media writers look askance at how ratings affect TV news, but in the digital economy, they face the prospect of eventually being tied to their advertising generating power, the almighty CPM, or advertising cost per thousand impressions.''

So if a reporter or commentator produces work that is read, linked to and passed along by lots of people -- to the benefit of advertisers -- why shouldn't he or she benefit?

Editors are always struggling with government reporters to tell stories from the human perspective, and they're right. When issues are explained via their effect on real human beings instead of in numbers and figures, the stories are often more popular online.

Already, Gawker Media, with a network of 15 online publications, has created a bonus plan for its bloggers based on page-views.

• News organizations benefit too, the logic goes. ''This data should be shared, widely, throughout the newsroom,'' Yoni Greenbaum writes on his Editor on the Verge website. ``I think it's important for desk editors and reporters to understand the habits of their online readers. Desk editors should know what stories play best online; this is not to say that you don't report some stories, but editors should understand what plays best and where.''

Isn't that all for the better? Why not direct journalists toward coverage people find interesting? That's a point Michael Hirschorn, a magazine industry veteran (and ex-colleague) who's head of original programming at VH1, examines in an Atlantic magazine column. Taking a week's worth of three top newspapers, Hirschorn compares their most e-mailed articles with the ones that ran on their front pages -- the stories readers liked most versus the stories editors liked most.

The two realms overlapped less than one-quarter of the time, he found. He admonishes editors, "Stop being important and start being interesting.''

• Who could disagree? But chasing what's interesting has always been a lot easier, and a lot more bankable, than pursuing what's important. Big-city tabloids have done it for generations. So has local TV news: fast-paced, personality-driven, human-scale -- and hollow to the core, a civic blight.

The problem with online Popularity Pay is it that it mistakes journalism for a consumer product, and conflates value with sales volume. Journalists don't peddle goods, they offer a professional service, a relationship. The news audience renews that relationship to get information and insight on matters it trusts journalists to alert it to, even though the news may be disquieting or hard to grasp.

What's more, the public routinely benefits mightily from stories that few people bother reading. Such is the power of exposure.

News can indeed be recast successfully as a menu of competing distractions. The question is whether we can afford the price of such success.

Edward Wasserman is Knight professor of journalism ethics at Washington and Lee University.

Helge: I'll comment about this later. The old Denton plan favored quantity over quality. The new one isn't much better, since it doesn't value time-consuming, in-depth reporting and might favor sensationalism. A page view bonus structure favors neither quantity or quality more. Sometimes cranking out posts creates the most page views, and sometimes writing one really good post can do the same.